maanantai 25. helmikuuta 2013

Töissä ja kotona

Opettelen käyttämään uutta työpuhelinta ja -tablettia. Jälkimmäisen käytännöllisyydestä en ole vielä vakuuttunut, mutta toivon mukaan näin tapahtuu viimeistään pian koittavalla etätyöviikolla pohjoisessa. 

On hassua tehdä töitä näin: käydä ensin palaverissa keskustassa ja palata sitten kotiin koneen ääreen. Olla tavoitettavissa jatkuvasti, tiiviissä yhteistyössä ja silti niin, että koko työryhmä on hajallaan ympäri Suomea ja näkee toisiaan noin kerran viikossa. On kuitenkin kiva päästä kokeilemaan vaihteeksi juuri tällaista työmuotoa. Joskus kaiholla kuuntelin Ylen Luontoiltaa ja mietin, että miten nuo ihmiset pystyvät olemaan mökillä saaristossa keskellä viikkoa ja soittamaan sieltä sitten lintuhavaintojaan radioon. Ehkä juuri tälla tavalla (tai sitten eläkkeellä).

4 kommenttia:

  1. Etätyössä on kyllä ideaa. Monet yritykset voisi kyllä tarjota enemmänkin etätyömahdollisuuksia. Mutta onhan se vähän hassua, olla ihan hajallaan. Itse viihdyn kyllä työyhteisössä, siis ihan paikan päällä, mutta yksi päivä viikossa olisi vaikka mukava pitää etäpäivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, molemmissa on puolensa, etätyössä ja paikan päällä olemisessa. Minäkin pidän jälkimmäisestä enemmän, mutta tämän nykyisen työn kohdalla olen kuitenkin iloinen siitä, että pääsen kokeilemaan etätyötä ja saan kartutettua jälleen erilaista työkokemusta.

      Poista
  2. Hei E, pahoittelut viime aikojen kommenttihiljaisuudestani, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan (sanovat myöhästelijät): tosi paljon onnea uudesta työpaikasta! Kyllä on aina onnellista kun joku meidän alalta löytää töitä, ja uusi työsi vaikuttaa sitäpaitsi kiinnostavalta, jännittävältä ja kivalla tavalla uudenlaiselta. Lykkyä uusien asioiden kohtaamiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kikka! Näin tsemppaava kommentti on ehkä parasta, mitä maanantain ja koko viikon alkuun voi lukea. :)

      Poista