torstai 4. huhtikuuta 2013

Unelmia

Uusimman Maalla-lehden pääkirjoitus kertoi haaveilusta. Siinä todettiin, että suurimmalla osalla suomalaisista haaveet ja tavoitteet liittyvät pehmeisiin arvoihin, vapaa-aikaan, perheeseen ja itsensä toteuttamiseen. Kuulemma vain joka kymmenes haaveilee varallisuudesta. Toki varallisuus auttaa toteuttamaan monia haaveita, mutta (onneksi) se ei itsessään ole ainoa tie haaveiden toteutumiselle.

Eräs tuntemani nainen oli katsellut kauan kulosaarelaista taloa ja haaveillut, että saisipa hän asua tuossa talossa. Haave toteutui ja myöhemmin hän perusti juuri tuohon taloon perheensä. Tästä on jo aikaa ja nainen sanoi minulle, että unelmat kannattaa miettiä aina tarkkaan, koska hänen olisi pitänyt haaveilla niin, että saisipa hän asua onnellisena tuossa talossa, sillä talossa vietetty aika ei kuitenkaan ollut hyvää, vaan päättyi avioeroon ja onnellisuus löytyi toisenlaisista maisemista. Nainen kertoi tämän tarinan minulle jo joitakin vuosia sitten, mutta se on jäänyt mieleeni. 

Omat unelmani liittyvät lähinnä perheeseen ja uralla etenemiseen. Että jospa jossain tuolla edessäpäin olisi vielä hyvä vakituinen työpaikka ja hyvinvoivia, iloisia lapsiakin. Aika tavallisia asioita siis, mutta myös sellaisisa, joiden saavuttaminen ei ole täysin mahdotonta - toivottavasti. Kymmenen vuotta sitten 17-vuotiaan tytön unelmat olivat paljon korkealentoisempia, mutta ehkäpä vuodet vaikuttavat myös unelmointiin, kun oppii koko ajan paremmin tuntemaan itsensä. 

Mistä sinä unelmoit?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti