torstai 21. marraskuuta 2013

Kuin treffipyyntöjä

Maria Veitola kirjoitti Trendin kolumnissaan siitä, miten työpaikan rekrytointiprosessissa hylätyksi tuleminen tuntuu samalta kuin hylätyksi tuleminen ihastuksen kohteen edessäkin. Pystyn allekirjoittamaan tuon, vaikka onneksi valintamme ei kohdistunut tällä kertaa sinuun -viestit eivät riipaise henkilökohtaisesti kovin usein ja varsinkaan silloin, kun hakijoiden määrä lähentelee sataa tai pomppaa jopa sen yli.
 
Jotain muutakin samaa työnhaussa on kuin treffailussakin. Tänään laitoin sähköpostia eräästä työpaikasta, johon saatetaan hakea sijaista. (Ensimmäisen työpaikkani valmistumisen jälkeen sain juuri siten, että olin kuullut ehkä avoinna olevasta tehtävästä ja päätin tarttua härkää sarvista ja ottaa yhteyttä ihmiseen, josta sittemmin tuli esimieheni.) Nyt havittelemani paikan haku ei ole vielä käynnissä enkä tiedä miten sen kanssa tulee edes tapahtumaan, mutta koska erään toisen hakemani työn rekrytointi hoidetaan hyvin nopeasti muutaman viikon sisällä, oli minun pakko kerätä kaikki rohkeuteni ja kysyä tämän sijaisuuden perään. Muotoilin sähköpostia kauan posket punaisina ja mietin, teenkö itsestäni ihan pellen vai palkitaanko rohkeus. Annoin sähköpostin odottaa luonnoksena yön yli, kävin pitkin päivää sitä aina välillä vilkaisemassa, tein korjauksia ja tuijotin sitä empien. Sitten viimein lähetin sen.
 
Olo oli täsmälleen sama kuin silloin, kun oli ihastunut johonkuhun ja jännitti kauheasti laittaa ihastukselleen viestiä. Sitten viimein päätti, että jos nyt jotain haluaa oikeasti tapahtuvan, ei pidä jäädä loputtomasti odottamaan. Aina se ei toiminut, mutta viimeisimmän kohdalla toimi oikein hyvin. Jospa tämä nyt siis toimisi töitä etsiessäkin.
 
Apua, miten posket ihan hehkuvat!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti