keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Veden saartamat

Sunnuntaina televisiossa alkoi nykyajan saaristolaisuutta käsittelevä dokumenttisarja Veden saartamat. Olen aina pitänyt merestä, saaristolaisuudesta ja siihen liittyvistä ammateista, joten lienee selvää, että tämä dokumentti upposi minuun kuin häkä. Saan suureksi onnekseni tehdä työtä juuri näiden asioiden parissa ja vielä suurempi onni on se, että liitän merenkulkuun ja saaristolaisuuteen yhä ripauksen romantiikkaa ja idylliä, vaikka oma tietämys asioista ei roiku ainoastaan taiteen ja viihteen varassa. Sarjan ensimmäinen osa on katsottavissa Yle Areenalla ja seuraava tulee televisiosta ensi sunnuntaina.

Ensi kesäksi toivon yhtä sellaista lomapäivää, kun aurinko välkehtii aalloissa, lokit kaartelevat taivaalla ja yhteysalus M/S Tekla I kuljettaa iloisen retkiseurueen Haapasaareen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti