maanantai 6. tammikuuta 2014

Kangastus 38

Kuten suurin osa teistä tietää, Kjell Westö on suosikkikirjailijani. Pidän hänen tyylistään kirjoittaa, pidän siitä Helsingistä, jota hän kuvailee ja pidän hänen usein hieman reppanoista henkilöhahmoistaan. Luin loppuvuonna Westön uusimman kirjan Kangastus 38. Usein Westön kirjat ovat laajoja ja useamman sukupolven ja vuosikymmenen yli polveilevia tarinoita, mutta Kangastus 38 poikkeaa tästä linjasta, sillä henkilöitä on vähemmän ja aikaa kuluu vain puoli vuotta vuoden 1938 Helsingissä. Tarinaa kerrotaan asianajaja Claes Thunen ja hänen sihteerinsä Matilda Wiikin näkökulmista. Claes Thune on kokenut vastikään avioeron ja Matilda Wiikille puolestaan kummittelevat menneisyyden haamut ja vuoden 1918 vankileirin raa'at kokemukset. 

Westö maalailee tunnelmallisesti 1930-luvun Helsingin, jonka tahdissa lukijan on helppo heittäytyä yllätyksellisen tarinan vietäväksi. Thune ja Wiik saivat molemmat minulta osakseen sympatiaa. Thune vaikutti ensin nahjukselta, joka olisi kaivannut kunnon potkun takapuolelleen, mutta tarinan edetessä hän sai uusia piirteitä kilttinä ja humanistisia arvoja kannattavana miehenä, josta pidin lopulta. Pidättyväinen, hallittu Wiik herätti minussa sääliä traumatisoituneen ja pahasti särkyneen mielensä vuoksi. Kirja kiihtyi loppuaan kohti ja tarinan loppu nosti tuo saman säälintunteen pintaan. Kangastus 38 jäi mieleen ja sitä piti maistella jonkin aikaa ennen kuin saatoin aloittaa seuraavan kirjan. 

Kangastus 38 on mielestäni yksi parhaista Westön kirjoista. Westöllä on kyky luoda sanoilla oikeanlainen tunnelma ja piirtää henkilöhahmojen luonteenpiirteet selkeiksi. Mielestäni tässä tarinassa Westö onnistuu siinä erityisen hyvin, koska kaksi päähenkilöä ja lyhyt ajanjakso luovat tarinalle niin selkeät raamit. 1930-luvun loppu on aatteellisesti synkkää aikaa, mikä luo vastakohtaisuutta meidän näkökulmasta nostalgiselle kaupunkikuvalle elokuvateattereineen ja ravintoloineen. Westö kirjoittaa kiinnostavasti ja juuri sopivan romanttisella otteella realismia kuitenkaan unohtamatta 1900-luvun alkupuolen Suomesta ja Helsingistä. Olisikin siis kiehtovaa lukea joskus tutuksi tulleella westömäisen otteella kirjoitettu tarina talvi- ja jatkosodan ajalta.




Ja ei, tällä Dallapén Kangastuksella ei ole mitään tekemistä Kangastus 38:n kanssa, mutta kappaleen svengaava syke on juuri sellainen, jonka voisi kuvitella 1930-luvun loppupuolen helsinkiläiseen ravintolaan tai S/S Archimedeksen ensimmäisen luokan salonkiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti